Reetta Ristimäki: TAITEILIJAT MUKAAN YHTEISKUNNAN KORJAUSTALKOISIIN

Sain helmikuussa innostavan mahdollisuuden osallistua taiteilijana yrittäjille suunnattuun aamiaiskeskusteluun. Tilaisuudessa vieraili puhujana radikaali bisnesajattelija ja innovaattori Nilofer Merchant. Keskustelutilaisuuden tavoitteena oli virittää suomalaisia naisyrittäjiä näkemään uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia Suomen vaikeassa taloustilanteessa. Uusia näkökulmia kaivataan myös taidekentällä.

Suomen vaikeaa tilannetta on pohdittu laajasti yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta viisasten kiveä ei tunnu millään löytyvän. Keskustelu työn ympärillä urautunut viime aikoina työmarkkinoihin, kilpailukykyyn, työntekijöihin, työnantajiin ja näiden ryhmien välisiin eturistiriitoihin. Suomalaisia taiteilijoita järkytti alkuvuodesta hallituksen lakimuutos, joka luokittelee jatkossa itsensä työllistävät freelance-taiteilijat yrittäjiksi. Luokittelun pelätään pudottavan muutenkin pienituloiset taiteilijat ulkopuolelle työttömyysturvan. Taiteilija ei istu perinteisen työntekijän muottiin, mutta yrittäjän vastuu tuntuu monista pelottavalta, eikä kaikkien taiteilijoiden ominaislaatu ole yrittäjyyteen sopiva. Pelkona on, että vastuu toimeentulosta sysätään taiteilijalle yrittäjänä riippumatta siitä, onko taiteilijan tuotokselle kysyntää tai taiteilijalla mahdollisuus hankkia elantonsa koulutustaan vastaavalla työllä. Silloin heidän asemansa ei ole tasavertainen muiden työtä tekevien kanssa.

Työntekijä on totuttu määrittelemään henkilöksi, joka työskentelee yritykselle tai yhteisölle palkkaa vastaan. Henkilöltä halutaan palkan vastineeksi jokin osa työntekijän kompetenssista, se osa hänen ammattitaitoaan, jota palkanmaksaja tarvitsee. Taiteilijan työ on usein elämäntapa ja taiteilija kokonaisuus, josta on vaikea irrottaa vain osasta vaikkapa sosiaalisektorin vanhustenhoidon käyttöön.

Nilofer Merchantin mukaan tulevaisuuden työelämä ei ole enää työnatajalta työntekijälle tapahtuvaa hierarkista tehtävänantoa. Hänen mukaansa yritykset eivät luo tänä päivänä arvoa koneilla tai pääomalla, vaan ideoilla. “Ideat ovat tärkeimpiä voimavarojamme. Jokaisessa ajassa ja paikassa, on kuitenkin henkilöitä, joita ei kuulla. On ihmisiä, joiden ideoita pidetään arvottomina, koska heidän ei katsota kuuluvan saman pöydän ääreen.” Oma kokemukseni on, että taiteilijoita pidetään usein hyödyttöminä yhteiskunnalle, mutta ideoita meillä riittää. Merchant sanoo, että yksilön vastuulla on kehittää itseään ja osaamistaan eteenpäin päästäkseen paitsi omiin tavoitteisiinsa, myös demokraattisesti luotuihin yhteisiin tavoitteisiin. Näinhän me taiteilijat usein teemme. Käynnissä oleva jälkiteollinen vallankumous pyrkii antamaan tilaa yksilöille kokonaisuuksina ja perustamaan toimintansa entistä enemmän sosiaalisuudelle. Merchant on lanseerannut termin ”onlyness”. Se tarkoittaa, että jokaisella meistä on oma, ainutlaatuinen paikkamme maailmassa. Siinä yhdistyvät henkilön uniikki historia, kokemukset, taidot ja toiveet. ”Kaikilla on ainutlaatuisia ideoita huolimatta siitä, missä tehtävässä työskentelee organisaatiossa tai mikä on oma asema yhteiskunnassa. Nämä ideat pitäisi vain saada käyttöön.”

Suomen talousahdingon ja globalisaation mukanaan tuomien ongelmien ratkaisuksi haetaan nyt kiihkeästi uutta agendaa, jossa yhdistyvät yksilöllisyys, innovatiivisuus ja taloudellinen tuottavuus. Yksi idea voisi olla taiteilijoiden ja liiketoiminnan tiiviimpi yhteistyö. Jos taiteilijat otettaisiin tiiviimmin mukaan liike-elämässä käytävään innovaatiokeskusteluun ja ongelmanratkaisuun. Se taas rohkaisisi varmasti taiteilijoita yrittäjyyteen.

Taitelijat ja yrittäjät jakavat koko joukon yhteisiä arvoja, kuten halun olla riippumaton muista ja vapaa toteuttamaan itseään. Usein molempien pyrkimyksenä on tehdä työssään jotain ainutlaatuista, mitä kukaan muu ei tee. Työtunteja ei lasketa kummassakaan ryhmässä. Keskeinen ero on ehkä se, että taiteilija luo taidetta sisäisestä tarpeestaan ja yrittäjä täyttää muiden toiveita luomalla tuotteita, joilla saadaan aikaan myyntiä. Taiteen tuotteistettavuus herättää taidekentällä helposti huolen taiteen sisällön köyhtymisestä. Kuitenkin mesenaattitoiminta ja asiakkuussuhteet varakkaisiin taiteen tilaajiiin on mahdollistanut kautta historian suuren joukon ihmiskunnan tärkeimmistä taideteoksista. Useimpien taiteilijoiden arkea on joka tapauksessa luovan työnsä ohessa miettiä, miten saada työnsä kaupaksi, niin että siitä saisi päivittäisen elannon. Sekin on yhteistä taiteilijalle ja yrittäjälle.

Taiteilijoilla olisi valtavasti annettavaa yhteiskunnalle ja liike-elämälle. Nykypäivän yritykset tarvitsevat luovaa ajattelua, vuorovaikutustaitoja ja läsnäolon kykyä ja nämähän ovat taiteilijoiden avaintaitoja. Taiteilijoiden ominaisuuksiin kuuluu yleensä luovuus. Luovuus määritellään mm. kykynä nähdä uusia asiayhteyksiä, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita ja intuitioita sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista. Luovan ihmisen tuntomerkkeinä pidetään mm. ennakkoluulottomuutta, riskinottokykyä, vapauden etsintää ja rajojen rikkomista. Taiteilijoille on ominaista myös kokeileminen, ilmaisukyky, omaperäisyys, hyvä mielikuvitus, joustavuus päätöksenteossa ja itsenäinen arvostelukyky. Nämä kaikki ovat juuri sellaisia ominaisuuksia, joita Nilofer Merchant peräänkuuluttaa.

Sitran perusteellinen tulevaisuusraportti vuonna 2005 painotti jo 11 vuotta sitten voimallisesti sitä, että Suomen olisi aikamme uhista selvitäkseen kehityttävä nopeasti innovaatiotoiminnan kärkimaaksi. Tarvitsemme Sitran mukaan dynaamisen innovaatioympäristön, joka houkuttelee osaajia ja investointeja. Sellaisen rakentamiseksi ei riitä, että panostamme osaamiseen ja tutkimus- ja kehitystoimintaan vaan olisin kyettävä luomaan myös kannustava ja innostava innovaatiokulttuuri, jossa yrittäminen on haluttua ja hyväksyttyä. Tässä pelissä me taiteilijat voisimme olla täysillä mukana, kunhan rohkaistuisimme samaan pöytään ja yhteistyöhön liike-elämän ja yrittämisen kanssa. Taiteen aktiivinen rooli yhteiskunnassa ja yritysmaailmassa antaa taiteilijallekin oikeutuksen olla olemassa aikoina, jolloin rahaa on niukasti.

Sitra teki viime keväänä laajan kysely suomalaisille (Ratkaisu100) ja sai ideahaussaan valtavan määrän ideoita kansalaisilta. Vastauksista heijastui kaipuu yhteisöllisyyteen ja tulevaisuudenuskoon. Työhön, koulutukseen sekä osaamisen hyödyntämiseen liittyvät ongelmat nostivat vilkkaimman keskustelun. Ihmeteltiin, miksi Suomen korkea osaamistaso ei kanavoidu yhteiseksi hyväksi ja miksi yksilön potentiaali jää valitettavan usein hyödyntämättä. Puhuttiin yksilön tasolla tapahtuvasta osaamisen tunnistamisen ja esille tuomisen vaikeudesta ja toisaalta kaupunkien ja infrastruktuurin vajaakäytöstä. Tässäpä olisi työsarkaa taiteilijoille. Itse päätin vastaanharaamisen sijaan ottaa etujoukoissa härkää sarvista, perustaa toiminimen ja ryhtyä tutkimaan mahdollisuuksiani, miten voisin hyödyntää entistä laajemmin koulutustani ja osaamistani. Yrittämään soveltaa taidettani.