arttukiito[1]

Arttu Haapalainen: Rakenteet ja raha, taiteen ja hyvinvoinnin puuttuvat ainesosat

Arttu Haapalainen on teatteri-ilmaisun ohjaaja, joka toimii taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa Pirkanmaalla vuosina 2015 – 2017

Taiteen hyvinvointivaikutuksista on puhuttu viime vuosina paljon. Ympäri Suomea löytyy hyviä esimerkkejä onnistuneista taiteen toimintamalleista, joiden avulla on vaikkapa ehkäisty syrjäytymistä, tuettu yhteisöllisyyttä tai ihan vaan luotu elämyksiä ja nautintoa ihmisten elämään. Suomesta löytyy iso reservi osaavia taiteilijoita, jotka ovat motivoituneita työskentelemään uusissa ympäristöissä. On kuitenkin vielä paljon tehtävää, jotta ala nousisi ansaitsemalleen tasolle. Tärkeimpiä asioita, joita tarvitsemme ovat nähdäkseni rakenteet, raha ja pysyvyys.

Suomessa on viime vuosina ollut satoja taiteen ja hyvinvoinnin teemaan liittyviä hankkeita. Hankkeet ovat hieno asia, mutta niiden ongelmana on se, että useinkin niillä kehitetään vain uusia toimintamalleja. Vaikka jokaisen hankkeen suunnitelmassa olisikin kerrottu, että hankkeen tehtävänä on ”juurruttaa toimintamalli pysyväksi” on todella harvinaista, että siinä onnistutaan. Uudet toimintatavat eivät useinkaan kiinnity olemassa oleviin rakenteisiin. Kun hanke loppuu, onkin jo kiire sännätä tekemään uutta hanketta ja innovoimaan uusia toimintamalleja. Hankehurmoksen ansiosta kirjahyllyt notkuvat toimivaksi havaittuja menetelmiä. Miten ne saataisiin kukoistamaan? Hankkeiden toinen ongelma on se, että ne tehdään ulkopuolisella rahalla, jolloin toiminnan maksaminen kuuluu aina jollekulle muulle.

Kuulun Taiteen edistämiskeskuksen Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen tiimiin. Tavoitteenamme on vaikuttaa rakenteisiin ja asenteisiin siten, että vuonna 2020 eri alojen ammattitaiteilijoita on työllistynyt pysyvästi elämän eri osa-alueille, vastuunjako eri toimijoiden kesken on selvillä ja toiminta on vakiintunutta ja rakenteet selvät. Pyrimme siihen, että sote-laitokset näkisivät taiteen ja kulttuuriin tärkeäksi mielekkään elämän ainesosaksi. Taide- ja kulttuuripalveluiden ennaltaehkäisevillä vaikutuksilla voidaan laskea sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia, joten sote-sektorin tulisi jatkossa myös rahoittaa toimintaa. Miten tähän tavoitteeseen päästään?

Eräs keskeinen keino on hallituksen kulttuurin kärkihanke, jossa prosenttiperiaatetta laajennetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Kärkihankkeessa etsitään uusia ratkaisumalleja siihen, miten toiminta pitäisi tulevaisuudessa organisoida: Kenelle toiminnan järjestämisvastuu kuuluu, miten se rahoitetaan, miten se toteutetaan?

Tällä hetkellä toiminnan järjestämisessä on käytössä eri puolella Suomea hyvin erilaisia malleja. Monissa kunnissa on löytynyt pysyviä tapoja tehdä yhteistyötä kulttuuri- ja sosiaalipalvelujen välillä, erityisesti lasten ja ikäihmisten palveluissa. Suurimmassa osassa kuntia tällainen yhteistyö on vielä täysin olematonta. Tuloillaan oleva uusi sote-malli on yhteistyölle sekä uhka että mahdollisuus. Itse ajattelen, että nyt kun isoja rakenteita uudistetaan on meillä etsikkoaika saada alallemme jalansijaa.

Omassa työssäni olen yrittänyt tehdä vaikuttamista pysyvyyden suuntaan monin eri keinoin ja vaihtelevin tuloksin… Eteenpäin on kuitenkin menty ja ilokseni voin kertoa, että toissapäivänä käynnistimme vuoden kestävän Pirkanmaan alueellisen kulttuurisen hyvinvointisuunnitelman laatimistyön. Suunnitelmatyötä kanssani vetää monialainen ohjausryhmä ja työ linkittyy Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin ohjaamaan terveyden edistämisen koordinaatiotyöhön, jossa ovat kaikki alueen kunnat poikkisektorisesti mukana.

Uusi suunnitelma kirjahyllyssä ei vielä ketään tietenkään iloiseksi tee, vaan onnistumisemme mitataan sen mukaan, miten pystymme viemään asiaa konkretiaan. Suunnitelman tarkoitus on lisätä tietämystä, vaikuttaa päätöksentekoon, mahdollistaa uusia yhteistyötapoja, saada jo olemassa olevia hyviä malleja käytäntöön ja ennen kaikkea luoda hyvälaatuista toimintaa kuntiin.

Mallia voimme ottaa vaikkapa terveysliikunnasta, joka on ajatuksena lyönyt läpi ihan eri mittakaavassa kuin taide ja hyvinvointi. Ehkä tulevaisuudessa taide ja kulttuuri nähdään elintärkeänä osana mielekästä elämää, joka tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa. Tällöin taide ja kulttuuri voisivat olla luontevana osana vaikkapa vanhustenhoidon kilpailutuskriteereitä, maahanmuuttajien kotouttamisstrategioita kuin lähidemokratian kehittämistä.

Elämme etsikkoaikaa taiteen ja hyvinvoinnin alalla. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että asiat tulevat loksahtelemaan jatkossa oikeaan suuntaan. Rakenteisiin vaikuttaminen on usein tuskallisen hidasta, siksi tarvitsemmekin siihen jokaisen asiasta innostuneen mukaan! Jokainen taiteilija ja tekijä voi tehdä asian eteen oman osansa. Tärkeää on tehdä hyvää työtä, jossa taide ei liukene pesuveden mukana pois. Tärkeää on tehdä ammattimaista yhteistyötä uusissa ympäristöissä. Tärkeää on oppia tekemään työtä ja sen vaikutuksia näkyväksi. On opittava puhumaan, kirjoittamaan ja keskustelemaan rohkeasti siitä, mistä alassa on kyse.

Monesti taiteen alan sisällä tämä ”hyvinvointitouhu” nähdään uhkana taiteen vapaudelle ja yhteistyöt vaikkapa sote-sektorin kanssa sellaisina, joissa taide aina häviää. Minä suhtaudun asiaan toisin. Ehkä juuri taiteen vapaus on se ”salainen ainesosa”, joka taiteessa luo hyvinvointia? Siinä tapauksessa me taiteen kentältä tulevat voisimmekin viedä taiteen vapautta, ajattelun vapautta ja olemisen vapautta uusille kentille.

Jaa ja seuraa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *